lauantai 28. huhtikuuta 2012

Oma Omatalo

Se ois nyt sitten päätetty, kesällä alkaa rakennushommat meidän perheessä ja uuteen taloon päästään viimeistään helmikuussa! Tai siis eihän me mitään rakennuahommia tehdä vaan talo tulee avaimet käteen-pakettina. Itse talopaketti tulee Omatalolta ja rakentamisen tekee Rakennusliike Vesa Savolainen.

Loppukilpailussa tarjouksissa mukana olivat Jukkatalo sekä Omatalo. Päädyimme kuitenkin Omataloon, koska toimitus tapahtuu periaatteessa yhdellä sopimuksella, koska Vesan oma rakennusliike valmistaa talon. Näin kaikki muutokset yms toimii sutjakammin ja jos tulee jotain ongelmia niin ei tartte tapella usean tahon kanssa. Saimme myös todella hyvää ja joustavaa palvelua Vesalta, sillä päätös kaupoista tehtiin eilen, perjantai-iltana kahdeksan aikoihin täällä meillä. Kuinka moni talomyyjä tulee asiakaskäynnille perjantaina kahdeksalta asiakkaalle? Ei ainakaan tällä paikkakunnalla minkään muun firman edustaja :)

Pohja on alunperin Kastellin Moderni 141, jota on sitten muokattu meidän tarpeisiin sopivaksi. Pohjaidean löysin Helmiä ja Liljoja-blogista, jossa oli tehty suurin osa tuosta muokkaustyöstä valmiiksi. Mahtava oli huomata, että kerrankin täydellinen pohja, jossa on kaikki mitä ollaan haluttu! Kriteereitä olivat avoin keittiö-olohuone, neljä makuuhuonetta, joista yksi olisi olohuoneen yhteydessä, iso vaatehuone päämakkarissa, pääsy pesutiloihin päämakkarista. Kaikki toteutui. Olohuoneen viereisestä makuuhuoneesta tulee työhuone, johon saan levitettyä ompelukoneet, sinne tulee myös tietokone sekä vierassohva mahdollisesti.







Vaihdoimme myös tuon pulpettikaton terassilaajennukseen, eli tuo takapihan terassi jatkuu tuonne talon oikealle sivuille 3x7m.n suuruisena. Sinne paistaa ilta-aurinko ja sinne tulee myös kaupan päälle saatu palju :) Suuria ongelmia suunnitteluvaiheessa tuotti tuo autokatos. Tontti on niin kapea, että siihen ei saanut mahtumaan katosta, joka olisi ollut tuossa talon sivussa. En halunnut myöskään erillistä tallia, koska se olisi puolestaan vienyt tilaa takapihalta, koska on säädöksiä kuinka kauas se pitää rakentaa tiestä jne. Nyt se katos on sijoitettu noin. Vähän jännittää, että miten tuolta saa auton pois, mutta laitetaan se pienempi auto tuonne lähemmäs taloa :)




Arvatkaapa pyöriikö päässä valmiiksi jo laminaatit, keittiökalusteet, takat sun muut?? :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Tontti valittu

Tontti on valittu! Paljon on myös tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi käytiin lumihangessa tepastelemassa ja mallailemassa uusia tonttien paikkoja. Tehtiin päätös, että tänne me halutaan rakentaa ja nyt tulevaan kotiin tehdään jo tietä...

Tuonne se jonnekin jossain vaiheessa tulee!


Veetikin pääsi äitin kanssa kärryilemaan tulevalle kotitielle :)