sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kurkistus keittiöön ja eteiseen

Mies on inventaariossa ja me palattiin tuossa tunti sitten Veetin kanssa mummulareissulta. Veeti katselee Titi-nalleja telkkarista niin ajattelin ottaa jalustalla muutaman kuvan, silläkin uhalla, että pihalla on ihan pilkkopimeää jo. Valitettavasti ei tahdo oikein päivänvalolla ehtiä, niin pakko kuvata pimeällä, jos meinaa joskus saada tänne jotain kuvia :) Ajattelin esitellä teille taloa huone kerrallaan, joten tässä nyt aluksi keittiö ja vähän eteistäkin.



Kuvassa näkyvä senkki (?) on Ikean Bestå-sarjaa ja se on ollut semmoinen huonekalu, jonka olen halunnut sitten kun saadaan asunto johon se mahtuu ja tuohonhan se meni kuin nakutettu! Ovet jatkavat samaa kiiltovalkoista linjaa keittiönkalusteiden kanssa ja tuonne saa mukavasti lisätilaa. Tuohon saa myös kivoja lisäosia tuonne sisälle, esim viinipullotelineitä sekä lasitelineitä. Meillä on tällä hetkellä vasta jälkimmäiset, koska viinipullotelineet olivat Haaparannasta loppu silloin kun kävimme siellä.


Lauantaina ompelin keittiöön semmoiset hätäratkaisuverhot. En ole oikein osannut päättää, että  millaiset verhot haluaisin ja koska olohuone on yhtä tilaa keittiön kanssa, vaikuttaa keittiön verhoratkaisu myös olohuoneeseen. Ostin siis Ikeasta tätä halpakangasta ja tein siitä pari kappaa. Oikeasti tuossa kankaassa on raidat pystysuunnassa, mutta omaan silmääni vaakaraidat näyttivät kivemmilta, joten ompelin ne väärin päin.










Loppuun vielä yksi kuva, jonka näppäsin takaterassilta muuton jälkeen, kun oli todella komea auringonlasku. Meillä on puistoon rajoittuva tontti, joten tuohon taka ei onneksi koskaan tule kenenkään taloa!


Semmoista oli meidän keittiössä. Tänään meillä on käynyt ihan ammattikuvaaja ottamassa kuvia messuesitettä varten. Toivottavasti saan kuvia myös omaan käyttöön, että saisin laittaa ne teille tänne näkyville, niin voisi verrata, että kuinka erilaiselta sama talo näyttää ammattilaisen kuvissa ;)

2 kommenttia:

  1. Todella kaunis keittiö ja kivalta näyttää muutoinkin! :) Minkä firman keittiö teillä on?

    VastaaPoista