Ensimmäiseksi pari takkaa. En ole osannut vielä päättää, että millaisen
takan haluaisin. Kriteereinä yksinkertainen muotoilu sekä melko kapea,
että ei vie ihan kamalasti tilaa olohuoneesta. Tämmöinen pelkistetty
valkoinen miellyttää silmää, mutta en osaa päättää, että haluaisinko
tuommoisella osittaisella laatoituksella, kokonaan laatalla tai
rapattuna. Onkohan tuommoinen rapattu valkoinen kamala pitää puhtaana
kun se pinta on epätasainen?
Alla melko samanlainen, mutta tässä ei ole tuota kaakelia. Valitettavasti en muista, että mistä olen nämä kuvat kopioinut :(
Sitten muutama kylppärikuva. Ensimmäinen kaluste on Element 1000
allaskaappi altaalla. Kivan yksinkertainen ja jotain tämäntyylistä
meille varmaan tuleekin. Joko tällaisella altaalla tai sitten
malja-altaalla.
Myös seuraavassa vessassa on ihanan pelkistetty allaskaappi. Vain yksi
laatikko! Mutta toisaalta en halua vetimiä ja kaksi laatikkoa olisi
varmasti kätevämpi vaihtoehto. Myös tumma laattaseinä valkoisen kaverina
on hieno! Aluksi ajattelin, että meidän vessasta tulisi valkoinen,
mutta nyt tekisi mieli kyllä laittaa joku tumman harmaa tai musta maali
yhdelle seinälle :)
 |
kastelli.fi |
Meille tulee myös tuollainen lasiseinä saunaan. Tosin se on molemmilla
puolilla ovea, mutta samalla lailla kuin tuossa, että vain puolesta
välistä seinää eikä kokonaan. Värimaailmakin on melko sama mitä meille
olen harkinnut eli tummaa ja valkoista. Tosin kattokin tulee meille
tummana samoin kuin sauna. Saa sitten tunnelmoida :) Suihkuiksi ja
hanoiksi ollaan harkittu Damixan hanoja. Onko kenelläkään kokemusta
merkistä? Itselle se oli aivan outo, ennen kuin sain kuvaston.
 |
kastelli.fi |
Tässä kylpyhuoneessa on nyt semmoinen allaskaappi, mikä on eniten mun
näköinen. Tarjous ollaan kysytty nyt vasta Petralta ja niillä levein
vaihtoehto oli 80cm eli ei onnistunut tuommoinen yhtenäinen. Muutenkin
tuntui, että siellä ei oikein ollut mitään, mitä olisin halunnut. No,
kesälomalla voi kysellä sitten tarjoukset muista paikoista. Tai on
meillä tarjouspyyntö Sievin kalusteella vetämässä. Heiltä saisi ainakin
tuommoista pidempää allaskaappia. Onko teillä lukijoilla uutta keittiötä
ja kiinnostusta jakaa vähän tietoa, että mistä olette ottaneet ja
risuja ja ruusuja ko firmalle?
 |
asuntomessut.fi |
Sitten päästäänkin lempihuoneeseen eli keittiöön. Alla olevat kuvat
pääosin asuntomessujen sivuilta, muihin laitan osoitteen mistä on
otettu.
Haluaisin täysin valkoisen
keittiön ja mielellään vielä kiiltävänä. Vetimiä en myöskään halua,
jotta ilme pysyisi mahdollisimman yksinkertaisena. Tässä muutamia kuvia
keittiöstä, jotka osittain täyttävät nämä kriteerit.
Täss tosin on tumma alaosa, mutta muotokieli on sitä, mitä keittiöltä haluan.
Tämä keittiö on muodoltaan lähes samanlainen kuin meidänkin keittiö!
Laitan jossain vaiheessa ensimmäiset keittiösuunnitelmat tänne näkyviin.
Meille tulee samalla lailla vasempaan reunaan pakastimet ja tuo
mikro/uunikaappi. Nurkkakin jää samalla lailla, joten haluaisin sinne
mahdollisesti tuommoisen rulokaapin. Tiedättekö niitä toimistokaappeja,
jotka aukeavat rullaten tuonne ylös kaapin sisälle. Tuohon kaappiin
tulisi kaikki pienet sähkötarvikkeet, kuten vedenkeitin ja kahvinkeitin
esimerkiksi. Petralla rulokaappia ei ollut, joten se korvattiin kahdella
tavallisella ovikaapilla, mutta niiden ovet aukeavat vähän vaikeasti
tuonne seinään päin.
 |
kastelli.fi |
Myös yläkaapit meille tulee tuollalailla, tosin kahdet matalat
päällekkäin. Ja saareke meillä on myös tuossa edessä, joten melko
samanlainen keittiö tulee olemaan kuin tämä, mutta valkoisena.
 |
kastelli.fi |
Sitten päästäänkin näihin ihan valkoisiin keittiöihin. Meille tulee
kuitenkin varmaan keittiöön tumma laatta ja mahdollisesti harmaa
päätyseinä, että kaapit vähän erottuvat seinästä.
 |
asuntomessut.fi |
Tässä alla on nyt vähän samanlaiset keittiön yläkaapit mitä meille
mahdollisesti tulee. Eli kaksi päällekkäin. Kaapit tosin ovat leveämmät
kuin nuo.
 |
asuntomessut.fi |
 |
asuntomessut.fi |
Siinäpä sellainen pläjäys. Varmaan melko hyvin noista saa selville mun sisustusmaun :)